Dayrollin työajanhallintaohjelma valmistui

Mikkeliläinen Dayroll Oy tuo markkinoille työajanhallintaohjelmiston, joka nopeuttaa tilitoimistoissa ja asiakasyrityksissä palkanmaksuprosesseja ja lisää siten tehokkuutta. Nyt etsitään asiakkaita ja myös kumppaniyrityksiä myymään tuotetta.

Syksyllä 2019 perustetun Dayrollin osakkaita ovat juvalainen, useita ohjelmistoalan yrityksiä perustanut Marjo Kaipainen ja Rainmaker Groupissa palvelukehittämistehtävissä vuosia työskennellyt Jari Hakulinen.

Nyt myyntiin tullutta täysin automatisoitua työajanhallintaohjelmaa alettiin kehittää Rainmakerissä jo vuonna 2017 yhtiön sisäiseen käyttöön. Lähtökohtana oli kyllästyminen siihen, että palkanmaksuun tarvittiin useampi ohjelma ja silti tarvittiin vielä käsityötäkin.

Kun Rainmaker linjasi, ettei se halua olla ohjelmistotalo, työajanhallintaohjelmiston kehitystyö päätettiin siirtää uuteen yritykseen, joka hioisi ja jalostaisi sen myyntikuntoon.

”Rainmakerissa tehtiin lista mahdollisista henkilöistä, joilla olisi kokemusta ohjelmistoalan liiketoiminnasta. Pitkän listan ensimmäinen nimi oli Marjo Kaipainen ja yksi soitto riittikin, kun hän innostui nopeasti mukaan”, Dayrollin toimitusjohtajana nyt työskentelevä Jari Hakulinen kertoo.

Kaipaisen vanavedessä oli luontevaa perustaa yhtiö juuri Mikkeliin. Perustamiskuvioissa avitti Mikkelin kehittämisyhtiö Miksei Oy:stä Marjo Niittuaho-Nastolin, ja yritykselle löytyi toimitila Turva- ja materiaalitekniikan innovaatiokeskusTUMAsta Sammonkadulta.

”Soitettiin Marjolle, joka lupasi heti auttaa ja kaikki on sujunut tosi hyvin”, Hakulinen sanoo.

Parhaillaan Dayroll Oy etsii itselleen kumppaniyrityksiä jälleenmyyjiksi ja myy suoraan ohjelmistoa asiakkailleen. Kohderyhmään kuuluvat tilitoimistot ja pk-yritykset.

Kun yleensä ohjelmistotaloilla on omasta takaa koodareita, Dayroll solmia jatkossa paikallisten kumppaniyritysten kanssa pitkiä sopimuksia, joiden varassa ohjelmistoa voidaan jatkokehittää ketterästi. Ohjelmiston markkinoinnin aloitukseen saatiin apua mikkeliläisen Mindhiven Oy:n palvelumuotoiluosaamisesta.

”Parhaillaan etsimme ohjelmiston ylläpitoon ja jatkokehitykseen kumppaniyrityksiä. Ajatuksenamme on, että yhteistyö paikallisten yritysten kanssa kasvaa jatkuvasti”, Kaipainen ja Hakulinen linjaavat.

Aidosti mobiili ratkaisu

Tavoitteena oli alusta saakka tehdä päivitettävä ratkaisu, joka tuottaa tarvittavat raportit asiakkaiden tarpeisiin. Ohjelmiston helppokäyttöisyyttä on ollut testaamassa noin 2000 käyttäjää kolmesta yhteistyöyrityksestä.

Ohjelmistoa käyttävät yrityksissä niin työntekijät, työnjohto, esimiehet kuin palkkahallinnon väki. Dayroll-ohjelmisto kulkee työntekijän taskussa ja toimii millä tahansa hänen käyttämällään päätelaitteella. Palautteiden perusteella työntekijät käyttävät ohjelmaa mieluiten yleensä mobiililaitteella, ja hallinnointi tapahtuu kannettavalta tietokoneelta tai pöytäkoneelta.

”Palkat on mahdollista laskea ja kirjata eri palkanmaksuohjelmiin ilman, että tarvitsee tehdä välilaskentaa tai laatia taulukoita. Ohjelmistomme on yhteensopiva eri palkanmaksuohjelmien kanssa, ja tarpeen mukaan se voidaan sovittaa asiakkaan käyttämiin uusiin ohjelmistoihin.”

Yrityksen myynti- ja markkinointitehtävissä aloitti tammikuussa yrittäjätaustainen Hilla-Maria Pesonen, joka kontaktoi tilitoimistoja ja pk-yrityksiä. Hän käy mielellään kutsun saatuaan esittelemässä tuotetta yrityksille. Dayroll hahmottelee myös toimivia tapoja hyödyntää Googlen kohdennettua markkinointia ja perinteistä printtimediaa.

Alkuvaiheessa ohjelmistoa myydään kotimaisten yritysten käyttöön. Maailmalle voidaan laajentua aikanaan, jos kohdemaasta löytyy kumppaniyritys, jonka kanssa ohjelmisto pystytään lokalisoimaan paikallisiin oloihin.

Kaipainen ja Hakulinen sanovat, että ohjelmiston hyödyt ovat korostuneet korona-aikana ihmisten tehdessä etätöitä; turhista papereista ja allekirjoitusten metsästyksestä on päästy eroon.

”Nyt yrityksissä on havahduttu siihen, että analogisia prosesseja pitää purkaa eli sikälikin olemme nyt hyvässä saumassa ohjelmistomme kanssa”, Hakulinen kertoo.

Dayroll kasvaa Mikkelissä

Työnjako yrityksessä on selkeä. Koko uransa asiakasrajapinnassa työskennellyt Jari Hakulinen keskittyy varmistamaan rahoitusta seuraavaan kehitysvaiheeseen, tukee myyntiä ja linjaa ohjelmistokehittelyn jatkoa.

Marjo Kaipainen tuo omia laajoja verkostojaan mukaan, miettii lisärahoituskanavia ja varmistaa yrityksen kehittymisedellytyksiä. Parhaillaan etsitään kumppaniyrityksiä, jotka voivat lähteä myymään Dayroll-tuotetta.

Dayroll aikoo luoda ympärilleen vahvan paikallisen yhteistyökumppaniverkoston, jonka kanssa voi kasvaa yhdessä.

”Me on myös päätetty se, että me kasvetaan Mikkelissä ja meidän kasvun myötä kasvaa myös muut yritykset täällä”, Jari Hakulinen vakuuttaa.

Lisätiedot:

Marjo Niittuaho-Nastolin, kehityspäällikkö, p. 0440 361 615, marjo.niittuaho-nastolin@mikseimikkeli.fi

Jari Hakulinen, toimitusjohtaja, p. 0400 928987, jari@dayroll.fi